linkki etusivulle
linkki koiratarha
linkki kotihuolto
linkki yritysesittelyyn
linkki yhteystietosivulle
linkki yhteistyökumppanit
extra
//*linkit divi loppuu*//

Yritys

Olemme Eija ja Esa Sorsa. Koiria meillä on ollut jo 80-luvulla, 90-luvulla kasvatimme beagleja Kairankävijä kennelissämme. Vuodesta -92 olemme ottaneet vastaanottaneet huostaanotettuja ja turvaa etsiviä koiria. Samana vuonna teimme sopimuksen Kiteen kaupungin kanssa irtokoirien säilytyksestä. Kokemusta on kertynyt vuosien varrella. Eija toimi Kiteen eläinsuojeluvalvojana 11 vuotta ja Esa on kouluttanut koiria jo armeija aikanaan. Kuulumme kennel- ja eri rotujärjestöihin sekä Kiteen kennelkerhoon, jonka toiminnassa Eija on aktiivisesti mukana.

Pikkuhiljaa sana levisi ja meiltä alettiin kysyä yhä enemmän mahdollisuuksia ottaa eläimiä tilapäismajoitukseen, loma-aikoina tarhalla alkoi olla tungosta. Teimme siis laajennuksen tarhalle, nyt meille taas mahtuu.

Koska tarhatoiminta on painottunut loma-aikoihin, päätimme hyödyntää Esan taitoja Kotihuollon puolella. Esa on toiminut metallimiehenä ja harrastanut puutöitä jo kauan. Poikamme Ari taas on autellut Esaa erilaisissa kiinteistöhuollon tehtävissä ja miehet ovat mm. rakentaneet koiratarhan kaikki rakenteet.
Ari nuorena miehenä on hankkinut alaan liittyviä tutkintoja, joten oli luontevaa liittää hänet perheyrityksemme kolmanneksi jäseneksi.

Eija Sorsa

Esa Sorsa Ari Sorsa

Eija Sorsa, aktiivinen koiraharrastaja. Näyttelyitä ja koulutusta.

Esa Sorsa, koiraohjaaja- ja eläinlääkintäkoulutuksen hän sai armeijassa vuonna -76.

Ari Sorsa, kiinteistönhoitajan ammattitutkinto, sähköalan perustutkinto sekä yrittäjän ammattitutkinto.