Koirille on 14 paikkaa. Jokaisella koiralla on oma lämmitetty koppi ja ulkoalue. Ulkoilualueiden koko vaihtelee 9 - 54 neliön välillä. Jokaisessa tarhassa on myös korkeampi taso, jonka päältä koira voi tarkkailla tarhan tapahtumia.
Luonnollisesti olemme kiinnittäneet erityistä huomiota hoidokkien turvallisuuteen mm. sähköjohtojen ja lämpöpattereiden sijoittelussa. Tarha-alue on valaistu ja radio pitää seuraa tarhan asukeille ympärivuorokauden.
Kahdessa tarhassa on kiipeilyn estävät lipparakenteet ja kaikkien tarhojen aidat on myös upotettu reilusti maan sisään kaivavien koirien paon estämiseksi. Tarhan ympäristö on rauhallinen, metsän ympäröimä alue. Tarha sijaitsee myös kotimme välittömässä läheisyydessä.
Kissoille on 4 paikkaa. Kissala on lämmin tila talon yhteydessä, johon sisäänkäynti on ulkoa. Koiratarhan äänet on minimoitu, jotta kissoilla olisi stressitön ympäristö. Jokaiselle kissalle on oma erillinen häkki, jossa nukkumapaikka, ruoka-astia, vesipiste sekä hiekkalaatikko. Mukana voi tuoda omia herkkuja ja leluja. Kodin tuoksuiset esineet ja tavarat, esimerkiksi kuljetusboksi on oivallinen nukkumapaikka kissalle. Saman perheen kissat voivat olla hoitotilassa vapaana, jolloin liikkumatilaa tulee lisää. Öisin pidetään pientä valaistusta.
Irtoeläimet noudetaan tarhalle kiinnioton jälkeen. Eläintä säilytetään 15 vuorokautta, jonka aikana pyritään löytämään oma omistaja tai uusi koti. 15 vuorokauden jälkeen eläin siirtyy tarhan omistukseen ja mikäli sijoitus uuteen kotiin ei onnistu eläin lopetetaan.
Jos omistaja tai uusi koti löytyy maksaa hän kertyneet kulut, jotka koostuvat km-korvauksesta ja tarhamaksusta sekä mahdolliset äkilliset eläinlääkäri kulut. Irtoeläimen voi lunastaa ainoastaan käteisellä. Irtoeläimistä voi tiedustella koiratarhan numerosta. Voit myös tehdä ilmoituksen kadonneesta eläimestä meille, mutta tee aina ilmoitus myös paikalliselle poliisille.
Koiratarhallamme on sopimus vastaanottaa irtoeläimet koko Keski-Karjalan alueelta eli Kitee, Tohmajarvi ja Rääkkylä.
Koiratarhan HINNASTO